Onko sulla jotain ulkomaalaistaustoja? (Meinaan sulla on niin jännä sukunimi.. :D)
- Mun äidin isä oli englantilainen ja äidin äiti suomalainen. Äiti on syntynyt Lontoossa, mutta se on asunut suurimman osan elämäänsä Suomessa. Itellä on siis ihan suomalaiset vanhemmat, enkä oo (valitettavasti) edes koskaan käynyt Briteissä. Mutta siis äidin puolelta on englantilaista taustaa. Mun serkut sitten taas on suomenruotsalaisia :D
Ovatko vanhempasi edelleen yhdessä?
- Eivät. Mun isä asuu Helsingissä, asun siis äidin kanssa.
Paljonko oli viime todistuksesi keskiarvo?
- Muistaakseni 9,3 tai jotain vastaavaa.
Missä koet olevasi erityisen hyvä?
- No piirtämisen, kirjoittamisen ja jossain määrin valokuvauksen voisin sanoa olevan vahvuuksiani. Lisäksi oon mielestäni aika hyvä englannissa ja mulla on ihan siedettävä lauluääni.
Pidätkö luokastasi?
- Useimmiten joo. Oon näiden kolmen vuoden aikana oppinut pitämään luokkalaisistani omalla tavallaan enkä todellakaan suostuisi vaihtamaan luokkaa. On tietenkin ihmisiä, joista en voi sanoa pitäväni erityisesti, mutta yleisesti ilmapiiri on ihan kiva ja tunnen ainakin jotenkin kuuluvani luokkaan.
Mistä muutit Haapajärvelle, tulit muistaakseni joskus ala-asteella tänne..(?)
- Asuin ennen Jaalassa, joka on hyvin, hyvin pieni kunta Etelä-Suomessa. Itse asiassa se kuuluu nykyisin Kouvolaan. Tulin Haapajärvelle viidennen luokan lopussa, ihan viimeisinä päivinä ennen kesäloman alkua.
Jännittääkö kotoa pois muuttaminen?
- Jonkin verran kyllä. Se tuntuu sen verran kaukaiselta ajatukselta, etten oo oikein osannut vielä pahemmin jännittää (vaikka oikeastaan siihen ei ole edes kauaa). Tietenkin sitä tulee mietittyä, pärjääkö omillaan, miten raha-asiat hoituu ja niin edelleen. Mä olen loppujen lopuksi kuitenkin aika varma, että tuun pärjäämään ihan hyvin.
Lempiväri?
- Pidän monista väreistä ja väriyhdistelmistä, mutta sininen ja vihreä on suosikkeja.
Perus arkimeikki?(mitä yleensä siis käytät jos meikkaat
- Silloin kun jaksan/haluan meikata, niin meikkivoide + pikkuisen poskipunaa. Saatan laittaa myös luomiväriä.
Paras ystävä?
- En oikeastaan enää ”luokittele” ystäviäni. Tärkeitä ihmisiä on monta.
Lempi kirjailija?
- Päivi Honkapää (Viides tuuli, Meren alku, Taivaan paino).
Haaveammattisi?
- Oon aina halunnut olla kirjailija. :'3 Tykkäisin myös laulaa bändissä.
Paras anime-opi ja -edi?
- Paras opening on varmaankin Fullmetal Alchemist Brotherhoodin eka opi. Ending taas varmaankin Naruton ykkösending.
Asiat, jotka haluat ehdottomasti saada? (Aineelliset ja aineettomat)
- Onnellisuus, oma koira, muutama tietty kirja, kohtuullisen hyvä päättötodistus, mies (:D), hyvä peruskunto.
Kerro jokun epic fail -tapahtuma.
- No mulle ei ole sattunut mitään aivan järkyttävän noloa, mutta onhan näitä... Olin menossa kaverin kanssa uimahalliin uimaan. Se oli keskiviikko, jolloin hallissa oli aikuisten ilta – emmekä tietenkään huomanneet tarkistaa. Olen törmännyt monesti sellaisiin tapauksiin, joissa aikuisten lippu pitää ostaa vaikka olisi alle 18, joten menin tiskille ja kysyin: ”Onko 13-vuotias jo aikuinen?” Mies ilmeisesti luuli, että olimme yrittämässä sinne aikuisten iltaan, vaikka itse puhuin lippujen hinnoista. Tämä sitten selitti meille vähän huvittuneena, että siellä on aikuisten ilta tänään, eikä varmaan uskonut ku sanoimme, ettemme oo sinne menossa.
No, emme tietenkään päässeet uimaan.
Minkälaiset hautajaiset haluaisit, mitä siellä laulettaisiin?
- Toivoisin, että ne olisi yksityiset eikä niitä pidettäisi kirkossa vaan jossain ulkona, vaikka rannalla. Siellä voitaisiin laulaa vaikka Irinan & Toni Wirtasen Kuolee hiljaa.
Pystyisitkö pakon uhalla tappamaan toisen ihmisen?
- Luultavasti pystyisin, en mieluusti, mutta pystyisin.
Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva...
a) Minkä tyylinen se olisi
- Varmaan draama/action(/horror)
b) Miten juoni kulkisi?
- Samaan tahtiin elämäni kanssa. En osaa sen tarkemmin miettiä.
c) Omaisiko päähenkilö (siis sinä) mitään erityiskykyjä
- Ei mitään yliluonnollista.
d) Keitä muita elokuvassa esiintyisi
- Ystäväni, perheeni, random tyyppejä sieltä sun täältä.
e) Olisiko lopussa happy end paikallaan?
- Auki jäävä "happy end", joo.
Valokuvaaminen, piirtäminen vai kirjottaminen?
- Vaikeaa... Ehkä kirjoittaminen kuitenkin.
Jos et saisi olla Hannu ( siin näytelmäs ;D), niin ketä hahmoa haluaisit esittää?
- Periaatteessa ketä tahansa... Ehkä Kikiä?
Paras KOULUruoka?
- "UI UUNIMAKKARAA!" Ja kanaruoat.
Jos koulussa opiskeltaisiin vain viittä eri ainetta, niin mitä aineita itse haluaisit opiskella? ( Saa siis valita myös niitä valinnaisii ^^)
- Äidinkieli
- Luova kirjoittaminen
- Englanti
- Kuvis
- Ilmaisutaito
Jos saisit vapaasti valita viisi cossattavaa hahmoa, ketkä ne olisivat?
- Toboe (Wolf's Rain)
- L (Death Note)
- Riku (D.N.Angel)
- Hauru (Liikkuva linna)
- Sasuke (Naruto)
Ihannemies?
- Realistinen, fiksu, ihan söpö, absolutisti, ekoihminen ja eläinystävä, musikaalinen (tai edes osaisi laulaa!), hauska.
Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta shakki?
- Kuroshitsuji :D
Missä menneisyyden aikakaudessa vierailisit mieluiten?
- Kivikaudella.
Lempituoksu?
- Minttu, vaniljasokeri...
Upein maisema, jonka olet koskaan nähnyt?
- Vaikeaa. Varmaan lumiset puut, joihin aurinko osui todella kauniisti, tai sitten joku maisema korkealta kalliolta katsottuna. En oikein osaa nimetä paikkoja.
Tuleex meitä ikävä ens syxnä? :'D
- Harvinaisen tyhmä kysymys :D
Mikä biisi saa sinut tuntemaan itsesi:
a) iloiseksi
- Owl City - Dear Vienna
b) rakastuneeksi
- The Cure - Friday, I'm In Love
c) kauniiksi
- Paramore - Born For This tai joku muu itsevarma asennebiisi.
d) surulliseksi
- Clint Mansell - Stay With Me
e) mega-angstiksi?
- Öääh. The Lion King Soundtrack - King of Pride Rock (osa siitä)
Tämän hetken lempikipale?
- Owl City - The Saltwater Room
Jos menisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan viisi tavaraa (ruoka ja pelastusvene tms ei käy) ja kolme ihmistä, mitä lähtisi mukaan?
- Tavarat: kamera, vihko, penaali, joku hyvä kirja... käykö makuupussi?
- Ihmiset: Ottaisin kaikki kaverit, jos se ois mahdollista, muttah. Ehkä ottaisin muutaman random tyypin, niin ei ainakaan tarvitsisi valita.
Mikä fantasiaolento olisit mieluiten, jos vampyyria tai ihmissutta ei saa valita?
- Voisin olla lohikäärme.
Arkipäivän kivoin hetki?
- Se kun pääsee koulusta. :'3
maanantai 18. huhtikuuta 2011
lauantai 9. huhtikuuta 2011
I love this time of year
Siellähän on ihan oikeasti kevät. Kävin rannalla kuvaamassa, siellä jo pieni purokin kohisi, mutta lunta oli vielä kiitettävästi ja onnistuin kastelemaan kenkäni. Huomasin myös, että en osaa kuvata lunta, saan sen aina palamaan puhki... Ja sen, että tarvitsen ihmis- ja/tai eläinmalleja, alkaa tämä ainainen kasvien kuvailu tylsistyttää! Anyone? :D
Nyt (oikeastaan jo 1.4.) on sitten tehty hakemus Oriveden opiston kirjoittajalukioon. Sähköpostissa sanoivat, että huhtikuussa hakeneet haastatellaan toukokuussa, joten tekstiviestiä haastatteluajasta odotellessa. Laitoin myös romaanikäsikirjoitukseni matkaan viime kuun lopuilla, kilpailun tuloksia joudun odottelemaan heinäkuuhun. Ne julkistetaan Finncon(-Animecon)-tapahtumassa, joka on Turussa 15.-17.7. Olen itse mahdollisuuksien mukaan menossa sinne paikan päälle. Tapahtumaa seuraavalla viikolla mulla alkaakin kesätyöt, pääsin kaupungille, Karjalahden palvelukeskuksen keittiölle. Terveisin tiskari-Paula.
Toivoisin teidän laittavan vielä lisää kysymyksiä tuonne edelliseen postaukseen, kiitos jo laittaneille!
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Never ask if you're not sure you want to hear the answer
Kysymyspostaus! Nyt kun muutto on jotakuinkin suoritettu ja mulla on taas netti käytössä, voisin vastailla teidän kysymyksiin. Eli antakaa tulla mutta pitäkää ne asiallisina! Sanotaan nyt vaikka, että viikko aikaa kysellä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)