Psst, otsikko on Stellan uuden biisin nimestä, suosittelen lämpimästi teitä etsimään sen käsiinne ja kuuntelemaan.
Ihana aurinko näytti naamansa tänään, kun päätimme Vickyn kanssa käydä hieman kuvailemassa ja leikkimässä peruukillani. Orivedellä vietettyjen harmaiden päivien jälkeen on mukava nähdä taivaan kultakehrääkin välillä. Sitä alkaa uskoa, että kevät tulee tänäkin vuonna.
tiistai 26. helmikuuta 2013
maanantai 25. helmikuuta 2013
Katsoako maailmaa eteen- vai taaksepäin
Joulu, uusivuosi, ystävänpäivä... Taukoilua blogiin kirjoittamisesta. Tulin täysi-ikäiseksi viime viikolla, ja viikonloppuna täällä kotona pidettiin juhlat. Itse en ollut kutsunut ketään paikalle, mutta (minulle) yllätysvieraita tulikin monessa erässä. En ole oikein vielä sisäistänyt ns. aikuisuuttani, mutta onhan tuo 18 kieltämättä ihan mukava numero. Ruoassa ei ollut valittamista, terveisin sokeriähky.
Sitten sekalaista kuvasatoa! Sain uuden objektiivin lahjaksi, mutta sen todellisia kykyjä ei olla vielä päästy testaamaan ulkosalla.
Sitten sekalaista kuvasatoa! Sain uuden objektiivin lahjaksi, mutta sen todellisia kykyjä ei olla vielä päästy testaamaan ulkosalla.
Tilaa:
Kommentit (Atom)















