Home's face

Tänään pyrytti niin kovasti lunta, että kotitalon ovelta polulle jättämäni jäljet olivat jo kadonneet, kun palasin reilun tunnin kuluttua takaisin. Kävin optikolla vain saadakseni varmuuden siihen, että olen jälleen entistä huononäköisempi. Tietyissä tilanteissa maailma näyttää kauniimmalta sumeana ja pehmeäreunaisena, kuin vesivärimaalauksena. Silmät olisivat kuitenkin paikallaan, kun yrittää tihrustaa taululle.

Minun lomaani on sisältynyt kävelyä, pakkasmittarin vahtaamista, sulkapalloa ja Fullmetal Alchemist Brotherhoodia. Vähän Eragonia. Yksi pitkäaikaisista unelmistanikin toteutui: meille muutti kolme tyttörottaa. Kohtalon ivaa, etten asu enää vakituisesti kotona.

Color the dusk

Viime viikon perjantaina lähdin pikavisiitille kotiin. Auton tasainen tahti unetti, ja nuokahtelin matkalla muutamaan otteeseen vain hätkähtääkseni aina uudelleen hereille jonkin tavallista kovemman äänen sattuessa korvaan. Seuraavana yönä nukuin noin viisi tuntia, koska piti herätä junalle, joka vei minut ja monta ystävääni Ylivieskaan. Päivä oli hyvin hauska mutta myös vähintään yhtä uuvuttava. Lompakkoni tyhjeni kummasti kaupoissa kierrellessä. Kotiin päästyäni jaksoin pysytellä vähän aikaa hereillä, mutta sitten alkoi tuntua siltä kuin sänky olisi ollut positiviisesti ja minä negatiivisesti varautunut magneetin napa. Viskoin kaikki tavarat sängyltä sinne tänne ja hyppäsin peiton alle. Nukahdin jossain vaiheessa, enkä edes tajunnut sitä ennen kuin heräsin.

Tässä osa ostoksistani.

Huiveja ei ole koskaan liikaa.

Hän sai nimen Takiainen.

Paljastin juuri salaisen ihastukseni fretteihin.

Korujakaan ei voi koskaan olla liikaa!

Nämä erittäin epärealistisiksi Photoshopatut koirat oli vain pakko päästää joogaamaan kaappini oveen.

Marianne ystävänpäivänä.

Minä laittautuneena ystävänpäiväbileitä varten. Tarkoituksena oli pukeutua siviilisäätynsä mukaisesti; punainen tarkoittaa luonnollisesti varattua.

(Olenko ainoa, jota Blogger ei aina tottele näiden kuva-asioiden kanssa?)

Monet pelkäävät pimeää. Minä en niinkään - korkeintaan kaikkea, mitä öinen kaupunki voi varjoissaan suojella. Tietyissä tilanteissa pimeä on kuitenkin ystävä. Kun tanssii normaalisti massaiselta kuulostavan teknomusiikin tahdissa ystävänpäivänä, voi pimeää pitää kiinni kädestä ja halata. Se kätkee asiat, joita et halua muiden näkevän. Meissä jokaisessa piilee se pimeä puoli - kirkkaimpienkin silmien takana on varjoja, jotka nousevat esiin vain öisin.

Minulla oli mukavaa. Kaksi ja puoli tuntia selväpäistä unohdusta, liikkeiden ja musiikin jumputukselle antautumista sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa ei tarvitse peitellä mitään. Ainakaan välkkyvien neonvalojen loisteessa.
Kaikki asiat tuntuvat karummilta aamuisin.

Out of my mind

Taidan olla vähän liian kunnianhimoinen! Aionko tosiaan yrittää lukea yli 600-sivuisen romaanin ruotsiksi?

Eilen sain pitkästä aikaa nostaa hatusta paperilappusia. Käteeni sattuivat matematiikka, kemia, biologia/maantieto, ruotsi, psykologia ja kuvataide. Tämä tuntui aluksi kauhistukselta, mutta sydän lyö vielä ja henki kulkee, joten eiköhän tästä selvitä. Tiistaisin saan tuskailla kahdeksasta viiteen, mutta keskiviikkoisin pääsen vapauteen jo kahdentoista jälkeen. Aamukuolleisuuskin helpottaa, kunhan aurinko alkaa nousta aikaisemmin. Sitä odotellessa.

On minulla muutakin mitä odottaa, nimittäin menen tällä viikolla käymään kotona, ja tiedossa on hauskaa ohjelmaa ystävieni syntymäpäivien juhlinnan muodossa. Ensi viikko on sitten viimeinen viikko, jolloin ikäni numeroista saadaan summaksi seitsemän (ainakin muutamaan vuoteen, mutta en halua vielä ajatella olevani joskus 25-vuotias).

Through time

All these years, all these memories, there was you. You pull me through time.

Vuodet vierivät. Tammikuussa tuntuu aina siltä kuin seuraavaan vuoteen olisi kamalan pitkä aika, mutta sitten jokin näkymätön lintu nappaa minut selkäänsä, kuljettaa läpi kuukausien, ja pian sitä huomaa olevansa jälleen joulukuussa. Aina välillä tulee sellainen tunne, että pitäisiköhän minun takertua jokaiseen hetkeen, etteivät ne lipsuisi pois ulottuviltani. Mutta ainahan on muistoja, kuvia ja ajatuksia.

Näin minä olen muuttunut vuosien varrella. Kuvat on valittu hieman sekalaisesti - joidenkin välissä on vuosienkin harppauksia, toisissa taas vain muutamia kuukausia. Toivottavasti tästä sotkusta löytää jonkinlaisen punaisen langan, edes sen että hiukseni muuttuvat jatkuvasti! Nyt olen kuitenkin kasvattamassa pitkiä hiuksia. Aika näyttää, pysynkö mustissa vai annanko oikean värin palautua. Täytyy sanoa, että tuon ensimmäisen kuvan hiukset ovat pitkälle samankaltaiset kuin haluaisin.

We just go in circles

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/2638390/my-own-personal-ghost?claim=nq7ewukq9na">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Yksi tämän vuoden tavoitteistani on saada blogia näkyvämmäksi. Asian eteen pitää siis myös tehdä jotakin.

Postaustoiveita otetaan vastaan ja toteutetaan parhaan mukaan!

One year

En ehtinytkään tajuta, että blogini vuosipäivä oli kaksi päivää sitten! Sen kunniaksi nyt jälkikäteen kuva tältä päivältä. Muuta ei nyt tällä kertaa ole luvassa.

Paljon kiitoksia lukijoille blogini seuraamisesta! Arvostan teitä kovasti. ♥