Te mahdutte sormenpään taakse

Näin kello kolmen kunniaksi ajattelin jakaa teille jotain. Pieni kohtaus isosta projektista.

”Tuo kaupunki on kotisi”, sanoi Neva, eikä se ollut kysymys. Hän istui keinulaudalle ja heilutti jalkojaan, niin että natiseva puu lähti edestakaiseen liikkeeseen.
     ”Ja sinulla ei ole kotia”, vastasin yrittäen pysyä mukana hänen arvailuissaan. En osannut päättää kumpaa katsoisin, tuulen liikkeitä ruohikossa vai pojan tummien hiusten hapuilevaa ojentelua, kun ne yrittivät matkia puhuria.
     ”Olen kiertolainen, kotini on kaikkialla.” Hän kohotti katseensa puun sileistä arvista ja tuijotti minua, harmaita hiuksiani ja erivärisiä silmiäni, sinistä ja vihreää. Aurinko loimusi hänen takanaan ja jouduin siristelemään, mutta en kääntänyt katsettani. Se oli haaste: kysy.
     Hän jätti kysymättä.