perjantai 11. maaliskuuta 2011

Can you see it now?

Pöllöpaita, X-Globe.


Ihana isokauluksinen paita, X-Globe.
Uusi ohuin kieli kitaraani.
Tämän kävin oikeastaan ostamassa Haapajärven Info-kirjakaupasta, koska Ylivieskassa oli aika suppea valikoima.
Meikkipussi, Seppälä.
(Anteeksi postauksen typerä järjestys, Blogger temppuili näiden kuvien kanssa.)
Parin viime päivän ajan materialistinen puoleni on kehrännyt tyytyväisenä. Eilen, siis torstaina, käväisimme kaverien kanssa Ylivieskassa - herätys klo 05:20, junaan, lumituiskuun, kauppoihin, junaan, Sofialle asti jaksoimme taivaltaa jalat puhki. Ihme kyllä itteäni ei pahemmin väsyttänyt eilen, se väsymys iski sitten vasta tänään. Illalla leikimme pimeäpiilosta säkkipimeässä talossa ja kiusasimme itseämme vielä katsomalla kauhuleffan. Ite en ole niistä kovin innostunut (= en ole niitä pahemmin katsonut), mutta täytyy sanoa, että tämä yksilö oli erittäin hyvä! Kyseessä oli siis The Eye -elokuvan vuonna 2002 tehty ensimmäinen versio. Painajaisia ei aiheuttanut - itse asiassa olin kuulemma naurahtanut aamuyöstä unissani. Hmm.




Kevät-/syyskengät, Kuparikenkä.
Kesäksi kengät, Kuparikenkä.
Pallomekko, Seppälä.
Ruutupaita, Seppälä.
Pöllökoru, Seppälä.

Tänään kävimme kotiporukoiden kanssa Nivalan Uikossa uimassa, ja samalla kävin äitin kanssa (mieshenkilöiden iloksi) pyörähtämässä parissa kaupassa. Mamma betalade. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti