Moni nuori ajattelee koulunkäynnin olevan yhtä helvettiä, suoraan sanoen. Heillä olisi kuulemma parempaakin tekemistä. Koulussa on tylsää, opettajat ovat ärsyttäviä, vastuuta ei voi ottaa, kokeisiin lukeminen tai läksyjen teko ei kiinnosta. Kaiken huippu on Facebookin ryhmä: "Koulu palaa, tuokaa lisää bensaa!" Kypsää ja ajattelevaista, eikö vain?
Niin, siltähän se joskus tuntuu, mutta missä me olisimme ilman koulua? Facebookissako tai muualla netissä? Ehei, emme mitä luultavimmin osaisi lukea. Töissäkö? Meillä ei olisi koulutusta, vain kotoa saadut tiedonmuruset. Ei olisi lääkäreitä, ei talonrakentajia, ei lakimiehiä - tai jos olisikin, uusia ei juuri tulisi - olettakaamme, että minkäänlaista opettamista ei siis tapahtuisi, kotona opittuja perustaitoja lukuun ottamatta. Vapaa-aikamme kuluisi kotitöissä, jotka luultavasti olisivat raskaita. Aivan kuin ennen vanhaan, ennen oppivelvollisuutta ja laajaa koulujärjestelmää.
Monista tuntuu siltä, että peruskoulussa ei yksinkertaisesti ole mitään sellaista ainetta, joka kiinnostaisi. Sillä voi kuitenkin kannustaa itseään, että varmasti sen yhdeksännen luokan jälkeen löytyy jokaiselle jotain. Moni sanoo haluavansa töihin, mutta ilman minkäänlaista pätevyyttä ei töitäkään tipu, niin ei myöskään rahaa tai ruokaa. Joten edes sen ammattikoulun voisi käydä. Jos kuvittelette, että valittamalla Suomesta poistetaan kaikki koulut, olette väärässä. Nyky-yhteiskunnassa järjestely on välttämätön ja järkevä.
Ihmiselle on luontaista oppia. Kun meillä on käytettävissä suuri aivokapasiteetti ja kyky omaksua paljon tietoa, miksi heittäisimme sen hukkaan? Tiedosta ei ole koskaan haittaa. Tätähän on käytetty useasti esimerkkinä, mutta miettikää niitä köyhien maiden lapsia, joilla ei ole laisinkaan mahdollisuutta koulunkäyntiin. Vaikka he saattavat näyttää iloisilta, meidän kantistamme katsottaessa heidän olonsa ovat kurjat. Me saamme näennäisen ilmaisesti käydä koulua ja saamme jopa kouluruoan. Peruskoulussa meidän ei tarvitse kustantaa itse edes oppikirjoja tai vihkoja. Aika luksusta.
Pyydän teitä vain miettimään, kannattaako sittenkään aina valittaa, kun pitää nousta aamulla kouluun. Ja ei, en itsekään voi sanoa ihan mielettömästi rakastavani koulua, varsinkaan niitä aamuherätyksiä. Mutta näen kuitenkin sen enemmän oikeutena kuin velvollisuutena. Mieluummin minä pulpetin ääressä istun kuin kyykin pellolla selkä hiessä, esimerkiksi.
asiaa ! :D
VastaaPoistaIhan faktaa ja samaa mieltä olen ollut koko ikäni. Meistä tulee vielä sivistyneitä, hyvää palkkaa tienaavia aikuisia ;) Opiskelu kannattaa!
VastaaPoistaMua ärsyttää just se, ku kaikki valittaa miten tyhmää koulu on : D Mut eihän ne mihinkään pääsis ilman koulua. Ja ois aika tylsää olla vaan kotona, ku ei ehkä ois kavereitakaan, joita ois voinu saaha koulussa.
VastaaPoistaHienoa, kanssaihmiseni :)
VastaaPoistaTämäkin kertoo jotain...
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/03/nuoren_syrjaytymista_torppaa_eniten_opiskelu_2461334.html
Ja silleen! Tekis mieli pistää favebookkiin semmone et "lisää tämä kirja idioottiystäviesi seinälle, jotta hekin saisivat edes vähän älyä paksuihin kalloihinsa ja päätyisivät muuhun ammattiin kuin ojapummiksi." :D
VastaaPoistaHah, aika hyvä :D
VastaaPoista